Samantha Fox vertasi itseään Madonnaan ja Rolling Stonesiin

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Suomessa viime viikonloppuna festarikeikalla Wanaja Festivaleilla käväissyt poptähti Samantha Fox tunnetaan erityisesti jättihitistään Touch Me. 1980-luvulla se nousi kertaheitolla 17 maan listaykköseksi ja on siitä saakka lukeutunut discomusiikin klassikoihin.

Stara tavoitti Samantha Foxin puhelimitse haastatteluun ja tiedusteli povipommilta millainen suhde hänellä itsellään on nykyisin omaan ikivihreään hittiinsä.

– Jokaisella suurella artistilla on yksi iso teemakappale ja minulla se on Touch Me. Madonnalla on Like a Virgin ja Rolling Stonesilla I Can’t Get No Satisfaction. Kaikilla isoilla tähdillä on yksi suuri kappale, jonka soidessa fanit sekoavat, koska se on suurin hitti. Touch Me oli ensimmäinen iso hittini, joka teki minusta kansainvälisen tähden, Samantha Fox kertoi Staralle.

– Saan edelleen hyviä reaktioita myös I Surrender ja Nothing’s Gonna Stop Me Now -kappaleista, mutta Touch Me on kappale, josta he menevät todella sekaisin. Siitä on tehty monia rmixejä, mutta yksikään ei ole ollut yhtä hyvä kuin alkuperäinen.

– Kappaleesta on nyt tehty kolme remixiä, mutta en ole koskaan ollut niihin tyytyväinen. Niistä kaikista on vain kadonnut jotain olennaista. Se on kuin isoäidin resepti. Ei sitä voi muuttaa. Sitä voi yrittää muuttaa, mutta ei siitä tule koskaan yhtä hyvää.