Jackass-tähdelle maistuvat baarissa suomalaisten suosikkijuomat

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Jackass-ryhmästä tunnettu rocktähti Bam Margera tunnetaan myös radiopersoonana, musiikkivideoiden ohjaajana ja rullalautailijana kannuksensa maailmalla ansainnut Bam ei sylje lasiin. Alkoholin nauttimisesta löytyy aina yhteinen sävel suomalaisten kanssa.

Stara otti yhteyden Bamiin, joka ei epäröinyt kysyttäessä mielipidettä parhaasta suomalaisesta alkoholijuomasta, jota maistuisi keikan yhteydessä.

– Kaksi isoa Karhu-olutta. Ja jos sitä ei löydy – niin fisua, Bam kertoo Staralle.

2000-luvun alun Jackass-buumi kantaa tähteä yhä. Monet muistavat hänet tutuista tempuista ja noloista tilanteista. Villeistä naisfaneista Margera pysyy vaitonaisena, vaikka salskea rämäpää arvatenkin herättää huomiota Suomen yöelämässä liikkuessaan. Mikäli keikkojen väliin jää vapaa-aikaa, on hänellä tekemisistään selvät sävelet.

– En ole katsonut jääkö siihen yhtään vapaapäivää, mutta jos on, haluan yleensä lähteä Helsingin baareihin muistelemaan vanhoja hyviä aikoja.