Glee-kaunotar Naya asteli punaiselle matolle – miesfanit syystäkin innoissaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen musikaalia, draamaa ja komediaa yhdistelevä Glee-televisiosarja on tehnyt tähdistään suuren luokan julkkiksia. Yksi tähdistä on kuvankaunis brunette Naya Rivera, joka alkaa olla televisioruudun lisäksi tuttu näky myös lehtien sivuilta.

Äskettäin Naya Rivera bongattiin lomailemassa Havaijilla poikaystävänsä, räppäri Big Seanin kanssa. Nyt kaunotar on kuitenkin edustanut ilman miesystäväänsä, kun hän osallistui Giffoni Film Festival -tapahtumaan. Punaisella matolla neitokaisella oli aikaa tavata myös fanejaan.

Naya Rivera on asunut syntymästään saakka Los Angelesissa. Hän aloitti uransa viihdemaailmassa jo vauvana esiintymällä Kmart-kauppaketjun mainoksissa. Neljän vuoden ikäisenä Naya kiinnitettiin jo ensimmäiseen rooliinsa Eddie Murphyn tuottamaan sketsisarjaan The Royal Family. Ennen kuuluisuuttaan Naya työskenteli muun muuassa puhelinmyyjänä ja lastenvahtina.