4-vuotias Mensan jäseneksi – osasi aakkoset nelikuukautisena

Lifestyle Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Maailmalla tulee välillä ilmi tapauksia, joissa lapsilla on huimat älykkyyden lahjat. Muutamat tenavat ovat päässeet varsin nuorina esimerkiksi Mensan jäseniksi. Nyt nelivuotiaan Anala Beeversin kerrotaan kuuluvan niihin harvoihin, jotka voidaan lukitella superälykkäiksi.

Neworleansilaisen amerikkalaistytön älykkyysosamäärä on hämmästyttävät 145. Anala pääsi tällä tuloksellaan älykkäitä ihmisiä varten perustettuun Mensa-järjestöön, Aol uutisoi. Pikkutyttö oppi aakkoset nelikuukautisena ja puolitoistavuotiaana hän osasi jo luetella numerot espanjaksi.

Tällä hetkelle neitokainen opettelee dinosaurusten ja planeettojen nimiä. Anala osaa myös ulkoa lukuisten maiden ja osavaltioiden pääkaupungit. Pikkutyttö kertoo Aolille, että hän haluaa olla isona sairaanhoitaja, koska hän haluaa auttaa ihmisiä.