Selena Gomezin tunteet paljastettiin? Justin on Se Oikea

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Yhdysvaltojen seuratuin nuoripari oli taannoin Justin Bieber ja Selena Gomez, joka vietti kaikesta eripurastaan huolimatta taannoin myös itsenäisyyspäivän yhdessä. Vaikka pari saa soutamisella ja huopaamisellaan lähipiirinsä repimään hiuksiaan, heidän tunteensa ovat kuitenkin todellisia.

Näin väittää Hollywood Life -lehden lähde, joka on nyt kertonut Selena Gomezin tuntemuksista julkaisulle. Sisäpiiriläisen mukaan tumma popkaunotar ei ole valmis jättämään Bieberiä täysin, sillä tämä uskoo kuuluvansa yhteen hänen kanssaan.

– Hän on erittäin itsepäinen Justinin suhteen. Hänellä on tämä ajatus Siitä Oikeasta, ja että he elävät onnellisina elämänsä loppuun asti, kertoi lähde lehdelle.

Ystävät ovat jo aiemmin kertoneet, ettei pari pysty olemaan yhdessä, mutta he eivät myöskään kykene olemaan ilman toisiaan. Selenan rakkaus ei ole estänyt nuorta kaunotarta deittailemasta muiden miesten kanssa. Gomez flirttaili viimeksi Union J -yhtyeen George Shelleylle, ja hänen on kerrottu myös tunteneen kutkutuksia sisällään Bradley Cooperin sielukkaiden silmien takia.