Chris Brown haluaa keskittyä vain musiikkiin – ei sekaannu naisiin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Amerikkalainen r&b-tähti Chris Brown on viettänyt viime vuodet tiiviisti Rihannan helmoissa, vaikka pariskunnan suhteen käänteet ovat ollee aikamoista vuoristorataa. Nyt mies on vannonut, ettei sekaannu naisväkeen pysyvästi vähään aikaan.

Entiseen tyttöystäväänsä Karrueche Traniin vastikään yhdistetty Chris Brown on viimeinkin tajunnut tarvitsevansa kaikkein eniten omaa aikaa. Hän kertoi HollywoodLife.comille, että on luonnollista, että fanit ovat nähneet hänet usean eri naisen kanssa, sillä hän on viriili 24-vuotias sinkkumies.

– Olen heidän kanssaan vain ystävä. Tahdon keskittyä eniten musiikkiin, räppäri vakuutti.

Chris Brown ja barbadolaislaulaja Rihanna olivat aiemmin onnellisesti yhdessä, kunnes räppäri pahoinpiteli tyttöystävänsä vuonna 2009. Suuri yleisö ei ole vieläkään antanut miehelle anteeksi tämän tekoa, vaan väkivaltaillan jäljet näkyvät hänen urassaan ja suosiossaan, jota mies nyt yrittää kiillottaa vimmatusti.

Uusimmat