Rita ei poveaan piilotellut – nyt oli kaula-aikolla kokoa!

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ruskeasilmäinen laulajatar Rita Ora lukeutuu Jay Z:n Roc Nation -levy-yhtiön artisteihin. Nainen paljasti hiljattain, että monien suosikkiräppäri on hyvin tiukka työnantaja, joka ei esimerkiksi hyväksy lainkaan myöhästelyä.

Rita vaihtoi hiljattain ansaitulle vapaalle, ja tähti nähtiin juhlimassa New Yorkissa ilman rintaliivejä. Ora oli pukeutunut tyylikään mustaan mekkoon, joka ulottui pitkälle nilkkojen yli. Lähes yhtä pitkälle jatkui myös neitokaisen kaula-aukko, joka oli silmiinpistävän syvään uurrettu. Hän juhli New Yorkin Soho Housessa yhdessä ystäviensä kanssa, ja käänsi ihmisten katseet kaduilla kävellessään.

Rita Ora kertoi taannoin, että häntä ärsyttää kuulla olevansa ”Britannian Rihanna”. Popparin mielestä hänellä ei ole yhtäläisyyksiä barbadoslaiseen tähteen, koska tällä on esimerkiksi parempi peppu kuin hänellä itsellään. Rita Ora on kotoisin Kosovosta ja hänen debyyttialbuminsa ilmestyi 1,5 vuotta sitten.

Uusimmat