Ohjaaja vahvisti: Avatar-elokuvalle kolme jatko-osaa!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Elokuvaohjaaja James Cameron tunnetaan kulttimaineeseen nousseista elokuvistaan, kuten Titanic sekä Terminator 1 ja 2. Vuonna 2009 ensi-iltansa saanut Avatar on maailmanhistorian tuottoisin elokuva. Elokuvan on huhuttu jo pitkän aikaa saavan jatko-osan, mutta tähän asti mitään ei ole vahvistettu.

Nyt Avatar-elokuvan on vahvistettu saavan jopa kolme jatko-osaa. Variety-lehden mukaan James Cameron ja tuotantoyhtiö Twentieth Century Fox ilmoittivat torstaina Avatar-elokuvien toisen, kolmannen ja neljännen osan saavan ensi-iltansa vuosien 2016-2018 aikana. James Cameron aikoo ohjata kaikki kolme elokuvaa peräkkäin, ja hän työskentelee parhaillaan käsikirjoitusten parissa neljän eri kirjoittajan kanssa.

– En ole vielä varsinaisesti kirjoittanut mitään, mutta aiomme mennä Pandora-planeettalle kohdistuneiden varhaisten tutkimusmatkojen aikaan. Näemme mitä meni pieleen ihmisten ja Na’vi-olentojen välillä, ja minkälaista oli olla tutkija siinä maailmassa, James Cameron kuvaili suunnitemiaan MTV News -verkkosivustolle viime vuonna.

Jatko-osista ensimmäinen, Avatar 2 saa ensi-iltansa joulukuussa 2016. Seuraavat osat tullaan näkemään valkokankaalla vuoden välein. Deadline-verkkosivuston mukaan jatko-osien yhteenlaskettu budjetti saattaa lähestyä jopa miljardia dollaria. Alkuperäisestä Avatarista tuli kaikkien aikojen tuottoisin elokuva, ja se on kerännyt maailmanlaajuisesti rahaa 2.1 miljardin euron verran.