Uskomaton synnytys: Lapsi putosi jalkovälistä kesken kävelyn

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Joskus naiset eivät ehdi synnytyssairaalaan asti ja lapsi saattaa syntyä esimerkiksi ambulanssiin. Harvoin kuitenkin käy niin, että äiti synnyttää vauvansa keskelle sairaalan käytävää ja vieläpä kävellessään.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Kiinalainen rouva Chen oli kahdeksannella kuulla raskaana, kun valtavat synnytyskivut alkoivat piinata häntä. Hänen aviomiehensä kiirehti viemään synnyttävän naisen sairaalaan taksilla, mutta juuri kun he pääsivät äitiysklinikan käytävälle, saapuikin lapsi vauhdilla maailmaan ja suoraan lattialle.

Nyt verkossa leviää kauhistuttava video kyseisestä tapahtumasta. Kaikeksi onneksi 2,6-kiloisena syntynyt vauva ja tuore äiti selvisivät erikoisesta synnytyksestä vammoitta ja jatkavat elämäänsä terveinä. Perheen isä kiittää taksikuskia, joka kiirehti sairaalaan ajamalla useista liikennevaloista punaisia päin, sillä vaikka lapsi syntyi käytävälle, oli ammattitaitoinen apu lähellä, 4HW News raportoi.