Cheek loppuunmyydyistä jäähallikeikoistaan: ”Ihan absurdia!”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Suomen suosituin artisti Cheek nähdään syyskuussa uuden levynsä julkaisun aikoihin kahdella loppuunmyydyllä jäähallikeikalla Helsingissä. Suomen mittapuussa ennennäkemättömät konsertit saivat alkunsa viime vuoden jättimenestyksestä, mutta niiden toteuttaminen vaati rohkeutta.

– Vuoden vaihduttua olen nauttinut siitä, mitä viime vuoden loppupuoli toi tullessaan. Sitten kun tuntui, että nyt tässä tapahtuu jotain ihan hullua, uskallettiin lyödä lisää löylyä ja lähdin suunnittelemaan Helsingin jäähallikeikkoja. Se oli viimeinen niitti älyttömälle vuodelle. Laitettiin liput myyntiin, Cheek kertoi Staralle.

– Toka keikka meni alle 20 minuutissa, ekakin myytiin loppuun alle tunnissa. Ihan absurdia. Se vielä tuohon noin. Vedettiin kevään rundi loppuun ja olen tässä hyvässä nosteessa kirjoitellut uutta albumia. Teen aina siten, että julkaisen uuden platan, pidän hetken taukoa ja sitten niitä ideoita alkaa taas kerääntymään ja niitä haluaa toteuttaa.

Kuluvana kesänä Cheek esiintyy peräti 50 festivaalilla ympäri maata.