Kanye West näyttää kaikille keskisormea – raju Black Skinhead puhuttaa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kanye Westin Yeezus-levy on nähnyt päivänvalon useiden kohujen saattelemana. Muutama viikko sitten kummasteltiin Westin Black Skinhead -kappaleen vielä tekeillä olevaa musiikkivideota, joka ilmestyi verkkoon ennen aikojaan. Nyt West rikkoo raja-aitoja kappaleen lopullisella videoversiolla.

Kuva: KanyeWest.com
Kuva: KanyeWest.com

Video on ollut nähtävillä lukuisilla verkkosivustoilla jo muutaman viikon ajan, vaikka räppäri on toivonut sen poistamista. Lopullinen versio löytyy ainoastaan Kanyen omilla sivuilla, jossa normaalin kursorinuolen tilalla nähdään keskisormeaan näyttävä käsi.

Video muistuttaa suuresti jo muutaman viikon takaista maistiaista. 90-luvun loppupuolen musiikkivideota muistuttavassa pätkässä nähdään niin ikään ilman paitaa heiluva Kanye pikselimössöisten hahmojen kera. Videon erikoisin ominaisuus lienee se, että sen tempoa pystyy säätelemään itse, mikä muuttaakin lopullista kappaletta nopeudesta riippuen merkittävästi.