Hurja suunnitelma: Pyöriviä pilvenpiirtäjiä suurkaupunkeihin – kuin jättimäinen pyörre

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Dynamic Towers -niminen yhtiö aloitti viisi vuotta sitten hankkeen, jonka tarkoituksena on rakentaa pyöriviä pilvenpiirtäjiä maailman suurimpiin kaupunkeihin. Ensimmäinen torni oli tarkoitus valmistua Dubaihin jo kolme vuotta sitten, mutta suunnittelutyö vaati lisäselvityksiä ennen rakentamisen aloittamista.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Nyt akselinsa ympäri pyörivää pilvenpiirtäjää suunnitellaan rakennettavaksi myös Moskovaan, Lontooseen, Milanoon, Pariisiin, Roomaan, New Yorkiin ja Miamiin. Pilvenpiirtäjän kerrokset pyörivät 360 astetta 90 minuutin välein. Samalla rakennus kerää aurinkoenergiaa ja hyödyntää tuulivoimaa mahdollisimman tasaisesti jokaisella sivullaan.

Daily Mailin mukaan pilvenpiirtäjien suunnittelu ei ole edennyt toivotulla aikataululla, sillä esimerkiksi viemärijärjestelmien suunnittelu ja muut hienosäädöt ovat vaatineet lisätyötä. Dubaihin rakennettavan tornin kustannusarvio on noin 413 miljoonaa euroa. Lopullisia rakennus- tai valmistumispäivämääriä ei ole vielä paljastettu.