Seksikkäimmäksi valittu poptähti oudossa kuvassa: ”Vihaan kylmää”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Brittiläinen laulajatähti Cheryl Cole kuului maailman menestyneimpiin tyttöbändeihin lukeutuneeseen Girls Aloud -lauluyhtyeeseen. Brittilehdissä maailman seksikkäimmäksi poppariksikin aikoinaan valittu sai taannoin Ladyn arvonimen, kun mediamoguli Simon Cowell lahjoitti hänelle palan maata Skotlannista.

Kuva: Twitter
Kuva: Twitter

Useat pop-kaunottaret jakavat sosiaalisessa mediassa paljastavia kuvia itsestään. Cheryl Cole on kuitenkin tehnyt nyt päinvastoin lisäämällä Instagram-kuvablogiin otoksen, josta häntä tuskin edes tunnistaa. Kuvassa viluinen laulajatähti on nimittäin piilottanut koko kehonsa suuren villapuseron sisään.

– Vihaan kylmää, Cheryl Cole kirjoitti kuvatekstissä.

Popstar-ohjelmasta alunperin kuuluisuuteen singahtanut Cheryl Cole on ollut otsikoissa myös rakkauselämänsä merkeissä. Laulajatähti ryhtyi seurustelemaan futistähti Ashley Colen kanssa vuonna 2004. Pariskunta meni naimisiin pari vuotta myöhemmin. He erosivat sittemmin, kun Ashley Cole jäi kiinni uskottomuudesta. Cherylin Call My Name -singlen uskotaan kertovan hänen entisestä aviomiehestään.