Uransa lopettava Chris Brown sai sairauskohtauksen – syy selvisi?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Amerikkalainen r&b-tähti Chris Brown kertoi äskettäin, kuinka hän aikoo keskittyä lähiaikoina pelkästään musiikkiin ja unohtaa kaikki naiset ympäriltään. Nyt laulaja kertoo kyllästyneensä myös kuuluisuuteen ja musiikkiin ja siksi aikovansa lopettaa uransa.

Viikonloppuna Chris Brown sai kaiken lisäksi sairauskohtauksen studiossaan Los Angelesissa, mutta häntä ei viety sairaalaan. Artistin tiedottajan mukaan syynä kohtaukseen oli stressi.

24-vuotias Chris Brown kertoo olevansa lopen kyllästynyt kuuluisuuteen ja hän on omien sanojensa mukaan valmis lopettamaan musiikonuransa. Eniten häntä ärsyttää jatkuvasti otsikoihin nouseva vuoden 2009 episodi, jossa hän pahoinpiteli entisen tyttöystävänsä Rihannan.

Suuri yleisö ei ole vieläkään antanut Chris Brownille anteeksi Rihannan hakkaamista, vaan väkivaltaillan jäljet näkyvät hänen urassaan ja suosiossaan. Mies kirjoitti Twitteriin, että suurin osa amerikkalaista voi huokaista helpotuksesta, sillä miehen uusi X-albumi jää todennäköisesti hänen viimeisekseen.