North Westin valokuvista tarjottu jo 2 250 000 euroa – ei riittänyt

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

North West, eli Kim Kardashianin ja Kanye Westin esikoislapsi, viihtyy visusti julkkisperheen kotona katseilta piilossa. Vastikään julkisuuteen nousi tieto, että Kimin synnytyssairaalan väkeä olisi irtisanottu, koska he urkkivat realityjulkkiksen tietoja.

Aiemmin paljastettiin, että Kim ja Kanye ovat laittaneet Northin ensikuvat huutokaupattavaksi, ja eräs lehti tarjosi niistä peräti kolme miljoonaa dollaria. North Westin vanhemmat eivät hyväksyneet diiliä, vaan päättivät odottaa parempaa tarjousta. Nyt toinenkin lehti on tarjonnut heille kuvista kolme miljoonaa dollaria, eli 2,25 miljoonaa euroa, TMZ paljastaa.

Kim ja Kanye ovat kieltäytyneet huimista summista saman tien, ja nyt moni epäileekin, että julkkisperheen jälkikasvun kuvat ovat mittaamattoman arvokkaita, eivätkä he myy niitä kenellekään. Rahat oli tarkoitus lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. Pariskunnan uskotaan julkaisevan tyttärensä kuvat joko sosiaalisessa mediassa Beyoncen ja Jay Z:n tapaan tai antavan normaalin haastattelun jollekin tasokkaalle julkaisulle, kuten Vanity Fairille.