Psykologi väittää: ”Selluliitti johtuu tukahdutetuista tunteista”

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Selluliitti on vaiva, josta tutkijoiden mukaan kärsii kahdeksan kymmenestä ihmisestä. Ilmiöön on uskottu vaikuttavan muun muassa liikunnan vähäisyys ja huono ruokavalio. Nyt eräs venezuelalaispsykologi on kuitenkin esittänyt ilmiölle poikkeavan selityksen.

Martha Sanchez Navarro -nimisen psykologin mukaan selluliitti johtuu tukahdutetuista tunteista. Erityisesti lapsuuden traumat vaikuttavat naisen mukaan selluliitin muodostumiseen, Daily Mail -lehti raportoi. Navarron teoriassa lapsuudessa koettu stressi johtaa luovuuden tukahduttamiseen, joka taas naisen mukaan on suoraan kytköksissä selluliitista kärsimiseen.

Psykologin teoria ei kuitenkaan selitä sitä, minkä takia naiset kärsivät vaivasta miehiä huomattavasti useammin. Selluliitin on vuosien varrella spekuloitu aiheutuvan muun muassa liian suolaisesta ruokavaliosta, huonosta verenkierrosta ja kuitujen puutteesta. Lontoolaisen klinikan lääkäri tohtori Wolf lyttää Daily Mailille Navarron esittämän teorian selluliitin synnystä.

– Vaikka stressi, liitettynä vaihtelevaan ja epäterveelliseen dieettiin sekä liikunnan puutteeseen, voi todella aiheuttaa selluliittia, aiheesta ei ole vielä tehty tarpeeksi tutkimuksia jotka tukisivat sitä käsitystä että alhaiset luovuustasot, tai muutkaan emotionaaliset paineet, olisivat syypäitä, tohtori Wolf summaa.