Olisitko uskonut? Näin paljon elämää on vesipisarassa – katso kuvat

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Harva tulee ajatelleeksi, että pienen vesipisaran sisällä elää kokonainen maailma. Nyt valokuvaaja Peter Matulavich on luonut esityksen, jossa näytetään, mitä kaikkea mikroskooppisen pientä voi löytää yhden ainoan lammesta otetun vesipisaran sisältä.

Kuvat on otettu Barcroftin mukaan ohiolaisessa laboratoriossa. Näkymä on uskomaton, kun ruudussa vipeltelee ja tanssahtelee monenväristä ja -kokoista pikkueliötä. Yksi eliöistä on osoittautunut 10 millimetriin kasvavaksi eliöksi, joka on erityisesti kiinnittänyt tutkijoiden mielenkiinnon. He ovat nimittäin huomanneet, että eliö ei vanhene tai kuole.

Kyseinen kuolematon alkueläin löytyy vain puhtaista ja makeista luonnon vesistöistä. Ne saattavat toisinaan värjätä kokonaisen lammen vihreäksi tai punaiseksi. Seuraavan kerran uimareissulla voi miettiä, minkälaisten eliöiden seassa sitä oikein sukeltelee.