Oprahin laukkumyyjä puolustautuu – syyttää televisiotähteä valehtelijaksi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Mediamoguli Oprah Winfrey nimettiin viime vuonna eniten tienaavaksi julkisuuden henkilöksi. Silti hän ei saanut ostettua Sveitsin matkallaan kallista 40.000 dollarin arvoista laukkua, koska kaupan myyjä ei uskonut Oprahilla olleen tähän varaa.

Oprah on julkisesti otaksunut, että myyjän käytös johtui siitä, että hän on tummaihoinen. Asiasta on noussut suuri mediakohu, ja eniten otsikoissa on riepoteltu rasistiksi leimattua laukkumyyjää. Italialaissyntyistä myyjätärtä haastateltiin Daily Mail -lehteen, jossa hän sanoi, että ihonvärillä ei ollut mitään tekemistä laukkukaupan kanssa.

– Yritin vain selittää hänelle käsilaukkujen eroavaisuuksia. Kerroin, että toinen käsilaukku olisi hyvin paljon kalliimpi kuin se, jota hänelle esittelin, myyjä puolusteli.

Oprah oli kävelly Sveitsin Zürichin Trois Pomme -liikkeeseen, joka sijaitsee maailman kolmanneksi kalleimmalla ostoskadulla. Naisen tarkoituksena oli hankkia itselleen 40.000 dollarin arvoinen käsilaukku. Oprahin mukaan myyjä sanoi, että valitettavasti hän ei voisi myydä käsilaukkua naiselle, koska se on aivan liian kallis.

59-vuotias mediamoguli lahjoitti äskettäin 12 miljoonaa dollaria afroamerikkalaisen historian tutkimukselle. Rahat lahjoitettiin museolle, jota aletaan rakentamaan lähiaikoina maan pääkaupungissa Washington D.C:ssä. Kiitokseksi erittäin avokätisestä lahjoituksesta museon 350-paikkainen teatteri tullaan nimeämään Oprahin mukaan. Julkkisnainen kertoo, kuinka hän on ylpeä maan afroamerikkalaisesta historiasta. Oprah on aiemmin lahjoittanut samaiselle museolle miljoona dollaria vuonna 2007. Oprah tienasi viime vuonna 77 miljoonaa dollaria.