Selena Gomezin rohkea lavashow

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen laulajatar Selena Gomez on ollut viime aikoina otsikoissa lähinnä jo päättyneestä suhteestaan poptähti Justin Bieberin kanssa. 21-vuotias tähti on kuitenkin luonut myös itse menestyksekästä uraa poptähtenä. Gomez aloitti eilen uuden Stars Dance -kiertueensa Kanadasta.

Eilen Selena kuvattiin uuden kiertueen ensimmäisellä keikalla Vancouverissa. Samalla paljastui, että seksiä tihkuva esitys on ottanut kovasti mallia Britney Spearsin vuonna 2009 Suomessakin käyneestä Circus-kiertueesta, sillä mukana on muun muassa trapetsilla taiteilua.

Selena Gomez nousi ihmisten tietoisuuteen näyttelijänä, kun hän aloitti uransa seitsemänvuotiaana yhdessä Demi Lovaton kanssa. Musiikillinen ura käynnistyi vuonna 2006 Brain Zapped -elokuvan tunnuskappaleella. Neitokainen muistetaan etenkin myrskyisästä suhteestaan kanadalaiseen Justin Bieberiin, ja äskettäin Selena tunnusti, että poppari on hänen elämänsä mies.