Blockfest loppuunmyyty jo ennakkoon – tässä festarikävijän ohjeet

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kaupunkifestivaali Blockfest on jälleen loppuunmyyty jo ennakkoon. Tulevana viikonloppuna 23. – 24. elokuuta Tampereen Ratinanniemessä toteutuva urbaanin musiikin tapahtuma on ollut alusta alkaen jokaisena kesänä loppuunmyyty – ja viimeisimpinä vuosina jo ennakkoon.

Maailman legendaarisimmaksi hiphop-ryhmäksi tituleerattu Wu-Tang Clan ja tämän hetken ajankohtaisimpiin supertähtiin lukeutuva Mac Miller sekä lähes viisikymmentä kotimaisen rytmimusiikin kärkinimeä sekä entisestään monipuolistuneet palvelut houkuttelivat festivaalikansan lippuluukuille. Portille ei jää enää lippuja, mutta mahdollisia peruutuspaikkoja kannattaa kysellä aamuisin Lippupalvelusta.

– Myös sää näyttää suosiolliselta ja keskitymme nyt yleisön viihtyvyyden varmistamiseen ja palveluiden toimimiseen. Vieraiden toivomme tuovan mukanaan hyvää mieltä, festivaalia alusta asti luotsannut Kalle Kallonen toivoo.

Blockfest syntyi nuorten omasta ideasta järjestää mielenkiintoista ajanvietettä valvotuissa olosuhteissa ja mahdollisimman pienillä ympäristöhaitoilla. Tapahtuma on kasvanut vuosi vuodelta ja nyt festivaaliin oheistapahtuminen osallistuu yli 30.000 ihmistä. Tutkimuksen mukaan vieraat käyttivät Tampereen elinkeinoelämän palveluita yli 3,5 miljoonalla eurolla viime vuonna.

Blockfestin rakennustyöt etenevät aikataulussaan ja portit aukeavat yleisölle perjantaina klo 14:00. Festivaalin nettisivuille on koottu ohjeistusta käytännön menettelyistä sekä usein kysytyistä kysymyksistä.