Erotiikkakirjailijasta maailman eniten tienaava – vuositulot 95 000 000 dollaria

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Talouslehti Forbes julkaisee vuosittain erilaisia listauksia aina eniten tienaavista julkkiksista maailman vaikutusvaltaisimpiin ihmisiin. Nyt lehti on listannut tämän vuoden eniten tienaavat kirjailijat. Kärkipaikalle on kivunnut ensimmäistä kertaa E.L. James.

Nainen tunnetaan Fifty Shades of Grey -erotiikkakirjojen kirjoittajana. Brittinainen tienasi trilogialla kesäkuun 2012 ja kesäkuun 2013 välillä huimat 95 miljoonaa dollaria. Twilight-fanikirjallisuuden kirjoittamisella aloittanut James nousi suursuosioon esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa hänen kirjojaan myytiin niiden ilmestymisen jälkeisten kahdeksan kuukauden aikana 70 miljoonaa kappaletta.

E.L. James myi taannoin kirjojen elokuvaoikeudet viidellä miljoonalla dollarilla. Ensimmäisen elokuvan odotetaan saapuvan elokuvateattereihin ensi vuoden elokuussa. Fifty Shades of Grey -elokuvan ohjaajaksi on varmistettu Sam Taylor-Johnson. Pääroolien esittäjistä on käyty kiivasta keskustelua, mutta yhtäkään elokuvan näyttelijävalinnoista ei ole vielä paljastettu.

Toiselle sijalle Forbesin listalla on yltänyt James Patterson 92 miljoonan dollarin tuloillaan. Kolmantena löytyy Nälkäpeli-sarjallaan ihastuttanut Suzanne Collins, joka tienasi 55 miljoonaa dollaria. Neljänneksi on yltänyt Bill O’Reilly 28 miljoonan dollarin tuloilla, ja viidentenä on Danielle Steel 26 miljoonalla dollarillaan.

Uusimmat