Kurinpito liian pitkälle? Opettaja teippasi alakoululaisen tuoliin

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Opettajat saattavat joskus keksiä yllättäviäkin rangaistusmenetelmiä huonosti käyttäytyville koululaisille. Nyt yhdysvaltalaisen opettajan kurinpitomenetelmät on tuomittu kyseenalaisiksi ja aiheuttaneet skandaalin.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Hollingerin ala-asteen opettaja sai tarpeekseen, kun toisen luokan oppilas nousi liian usein pulpettinsa äärestä teroittamaan kynäänsä. Niinpä tämä teippasi Mia-tytön tuoliinsa. Lapsi kärsii äiti Maria Vasquezin mukaan ADHD-häiriöstä, jonka ansiosta hän on muita oppilaita levottomampi.

– Hän haluaa olla iloinen ja he sitoivat hänet tuoliin. Vaikka se oli vain vähän teippiä, hänet kuitenkin sidottiin, eikä hän voinut liikkua. Se ei ole oikein, kommentoi liikuttunut äiti KGUN-televisiokanavalle.

Vasquez raportoi asiasta Tucsonin poliisiviranomaisille, jotka tutkivat parhaillaan asiaa. Opettaja on pidätetty virastaan tutkimuksien ajaksi.