Pieni merenneito täytti sata vuotta – menettänyt jo kaksi kertaa päänsä

Matkailu Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kööpenhaminan edustalla kivellä istuva Pieni merenneito -patsas saa paikallisten mukaan etenkin aasialaiset turistit hämilleen, koska he usein luulevat patsaan olevan lähes Vapauden patsaan kokoluokkaa. Pieni pronssiveistos täytti nyt sata vuotta.

Kuva: Stara
Kuva: Stara

Kööpenhaminan satamassa rantakivillä istuva Pieni merenneito on joutunut usein vandalismin kohteeksi. Vuonna 1913 paljastettu patsas kärsi ensimmäisen suuremman ilkityön vuonna 1964, kun joku sahasi merenneidolta pään kaulaa myöten poikki. Pää on kadoksissa vielä tänäkin päivänä, ja tilalle jouduttiin valmistamaan uusi versio.

Vuonna 1984 sahattiin puolestaan poikki merineitokaisen käsi. Se palautettiin kuitenkin parin päivän kuluttua, kun käden varastanut teinikaksikko tuli katumapäälle. Vuonna 1998 merenneidon pää sai jälleen kyytiä, mutta pää palautettiin tällöin läheiselle televisioasemalle. Patsas maalattiin kerran myös yltä päältä punaiseksi. Epäonnisen patsaan satavuotisjuhlia on vietetty ympäri maailmaa koko viikon ajan ja se on yksi Pohjois-Euroopan suosituimmista nähtävyyksistä.

Uusimmat