Jenkit luulivat liikoja: Sinkkuranneke jo käytössä Suomessa!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme aiemmin tänään kuinka Yhdysvalloissa on lanseerattu sinkuille oma ranneke, jonka nuori pari keksi lomareissullaan. MY-rannekkeen kehittäjät kertoivat olevansa tietääkseen maailmassa ensimmäisiä, jotka tarjoavat sinkkurannekkeita. He ovat kuitenkin väärässä.

Kuva: MY
Kuva: MY

Stara sai tänään selville, että Suomessa sinkkurannekkeita on ollut käytössä viime keväästä saakka, eli ennen amerikkalaisen version lanseeraamista. Kotkassa toimii nimittäin Kotkan sinkut -yhteisö, jonka jäsenet kantavat sinkkuuden merkiksi vihreää ranneketta.

– Tämä lähti kaverin kanssa ihan vitsistä ja nyt meillä on jo 550 jäsentä. Hieman on toiminta siis paisunut, Olli Suominen kertoi Staralle.

Yhdysvalloissa sinkkuranneke maksaa yhdeksän dollaria, eli noin seitsemän euroa. Suomen Kotkassa aivan vastaavan saa lunastettua kahden euron hintaan. Sinkkurannekkeita on tähän mennessä myyty Kotkassa noin 300 kappaletta. Lisäksi Suomessa toimii Sinkkuranneke.fi, joka kauppaa kolmenvärisiä rannekkeita. Niistä keltainen on heteroille, vihreä biseksuaaleille ja oranssi homoseksuaaleille naisille ja miehille.

Uusimmat