Tänään bileet? Nainen, muista nämä ennen illanviettoa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Jokainen on varmaan joskus kuullut kauhutarinoita siitä, mitä neitokaisille on käynyt, kun he ovat saaneet tyrmäystippoja drinkkiinsä. Nämä kertomukset eivät yleensä ole kovin imartelevia, ja vaarana on jopa raiskatuksi joutuminen. Nyt on listattu muutama muistisääntö, kuinka bailuillasta saa turvallisemman ilman pingottamista.

Monet naiset tahtovat vaihtaa viikonlopun tullen vapaalle ja päälle puetaan pikkumekot samalla, kun siemaillaan drinkkejä. Jotta seuraavana aamuna ei kuitenkaan tarvitsisi herätä muisti katkenneena valtion hotellista, kannattaa muistaa pari asiaa.

Baareissa ja ravintoloissa ei koskaa tule jättää juomia ilman vartiointia. Kannattaa myös järjestää kyyti valmiiksi kotiin, mikäli koti ei sijaitse illanviettopaikan lähellä. Mikäli porukassa on mukana ainakin yksi selvinpäin oleva kuski, on samalla mukana kaveri, joka hieman seurailee tilannetta eri näkökulmasta kuin hiprakassa horjuva tyttöporukka.

Ystävien kanssa ulkona ollessa on myös hyvä pysyä yhdessä ilman, että joku lähtee yksin hortoilemaan jonnekin. Yksin ei myöskään kannata lähteä kotiin, vaan kannattaa kertoa kenen kanssa menee, millä ja minne. Mikäli kuitenkin kadottaa ystävänsä vahingossa yökerhon humuun, on hyvä ilmoittaa itsestään esimerkiksi viestillä muille.

Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähimpänä neuvona Femail First muistuttaa, että juomisessa kannattaa pitää jonkinlainen kontrolli. Ensinnäkin illasta tulee kaikin puolin onnistuneempi, jos siitä on mielessä myöhemminkin muutakin hämäriä muistikuvia. Vaikka suomalaiset naiset osaavat kyllä juoda alkoholia siinä missä miehetkin, kannattaa neitokaisten pitää yllä hieman hitaampaa tahtia. Liian humalassa oleva nainen ei ole viehättävä ja pienellä rajoittelulla saattaa myös säästää selvää rahaa.