Ihmeaine estää tahrojen tarttumisen – ällistyttävä video julkaistiin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Lukemattomat ihmiset päivittelevät alituisesti eri pintoihin tarttunutta likaa, sillä esimerkiksi valkoiset kengät tuntuvat kuin imevän törkyä puoleensa. Kerroimme aiemmin tänä vuonna uudesta NeverWet-tuotteesta, joka kirjaimellisesti hylkii tahroja ja likaa.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Vielä tuolloin ihmiset epäilivät NeverWetin mainosvideoita tekaistuiksi, mutta nyt eräs tavallinen kaduntallaaja esittelee tajunnanräjäyttävän esimerkin siitä, kuinka tuote toimii. Ivan Potocnik näyttää videolla, kuinka hän kaataa tahmaista BBQ-kastiketta vitivalkoisille ja hohtavan uusille tennareilleen.

Video näyttää selkeästi, miten kengän pintaan kaadettu kastike valuu pois jättämättä tahraakaan. Erilaiset pinnat muuttuvat NeverWet-suihkauksen jälkeen vettä ja likaa hylkiviksi, joten tahrat eivät enää pääse tarttumaan kiinni. Aine pelastaa jopa nesteeseen pudonneen kännykän, joka muuttuu vettä hylkiväksi. Tuotetta on parhaillaan saatavissa lähinnä Yhdysvalloissa 20 dollarin hintaan.