Poliisit eivät olleet uskoa silmiään – käskytyskään ei auttanut

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poliisit ovat viranomaisia, joita valtaosa ihmisistä tottelee kyseenalaistamatta lainkaan heidän toimintaansa ja sen perusteita. Luontokappaleiden kanssa tilanne on kuitenkin aivan toinen, sillä niiden kanssa toimittaessa virkamerkki ja univormu eivät juuri vakuuta.

Nyt Oregonin Greshamissa liikkeellä ollut poliisipartio on joutunut odottamattomaan tilanteeseen, kun se huomasi omakotitalon katolla epäilyttävää liikettä. Lähemmässä tarkastelussa katolta paljastui karannut vuohi, Metro-lehti raportoi. Katso kuva tästä.

Viranomaiset aikoivat nousta katolle noutamaan eläintä, mutta heitä varoitettiin tekemästä typeryyksiä. Naapuri nimittäin kertoi vuohen olevan äkkipikainen luonne ja totesi eläimen kunnioittavan ainoastaan isäntäänsä. Lopulta omistaja saapui paikalle ja nouti vuohen katolta turvallisesti.