Antti Tuisku Staralle: ”En ole lomaa nähnytkään!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen poptaivaan kirkkain tähti Antti Tuisku huipensi kesän keikkarundinsa viikonloppuna Tampereen Särkänniemessä. Päivä oli pilvinen ja sateinen, mutta se ei popparin menoa hidastanut. Stara otti 29-vuotiaan miehen haastatteluun keikan hittiputken jälkeen.

Tiedustelimme Antilta kuluneen kesän tunnelmia.

– En ole yhtään valmis siihen, että kesä loppuu. Syksyn kiertueen takia meillä on nyt ollut vähän inhimillisempi määrä keikkoja. Minulla on ollut Helsingin kodissa remontti päällä, niin olen rampannut tänä kesänä tosi paljon pohjoisessa ja viettänyt siellä suurimman osan ajastani, kertoi Antti Staralle.

– Pitkästä aikaa ollut sellainen kesä, että on saanut nauttia olostaan ja olla mökillä rauhassa. Se on hyvä, kun ihmiset kommentoivat, että nythän sulla alkaa sitten puolentoista kuukauden loma ja keikkatauko. En ole kyllä lomaa nähnytkään!

– Lennän heti ylihuomenna Ouluun treenaamaan mun tanssijoiden kanssa kiertuetta varten. Sitä tämä syyskuu tulee suurimmaksi osaksi olemaan. Viikonloppuisin on keksittynä mukavaa puuhaa kavereiden kanssa, mutta arkipäivät menevät pitkälti treenatessa.

Uransa aikana yli 250.000 albumia myynyt Antti Tuisku tullaan näkemään syksyn aikana 10-vuotisjuhlakiertueellaan, joka alkaa 10. lokakuuta Silja Serenade -laivalta. Keikoilla kuullaan Toisenlainen tie -albumin kappaleita ja hittejä vuosien varrelta. Vierailevana tähtenä kiertueella esiintyy KiDSing-kilpailun voittaja Jenni Jaakkola.