Sharon Osbourne nosti X Factorin katsojaluvut 9,2 miljoonaan

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Britannian X Factor on jatkunut jo 10 vuoden ajan. Äskettäin ITV1-kanava teki videokoosteen kaikista ohjelmassa menestyneiden laulajien suurimmista hiteistä. Myös tuomarit ovat legendaarisia, kuten äskettäin ohjelmaan palannut Sharon Osbourne.

Rokkimamma korvasi syöksykierteessä olevan Tulisa Contostavlosin tuomaristossa ohjelman kymmenennellä tuotantokaudella. Näyttävän paluun tehnyt Sharon onnistui keräämään 9,2 miljoonaa katsojaa kykyjenetsintäshow’n aloitusjaksoon. Viime vuonna ensimmäistä jaksoa seurasi 500.000 katsojaa vähemmän, uutisoi Daily Mail -sivusto.

Ohjelman tuotantotiimi on laittanut toivonsa Osbournen karismaan, sillä X Factor on vuosi vuodelta näyttänyt vain menettävän katsojiaan. Ohjelman tuomari Gary Barlow kertoi vastikään haastattelussa olevansa tyytyväinen siihen, että rokkiperheen matriarkka palasi takaisin aikaisempaan pestiinsä. Hänen mukaansa muun muassa Sharonin hengitys haisee paremmalta kuin alkoholia nauttineen Tulisan.