Perhe elää kuin vuotta 1986 – onnellisena ilman mukavuuksia ja internettiä

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Kanadalainen perhe on päättänyt hypätä ajassa taaksepäin ilman aikakonetta. Blair McMillian ja hänen vaimonsa Morgan ovat 27-vuotiaita. Heillä on kaksi lasta, viisivuotias Trey ja kaksivuotias Denton. Nyt perhe kokeilee, minkälaista elämä oli vanhempien syntymävuonna 1986.

McMillianit ovat aloittaneet kokeilunsa jo tämän vuoden huhtikuussa ja aikovat jatkaa sitä ensi vuoden kevääseen saakka. Tähän mennessä he ovat tehneet muun muassa lomareissun Yhdysvaltoihin, ja he ajelivat maata ristiin rastiin vanhanaikaisia karttoja käyttäen ja ilman nykyaikaisia gps-laitteita. Matka meni loistavasti.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Heidän lapsensa pelaavat takapihalla jalkapalloa sen sijaan, että he leikkisivät iPadilla tai iPhonella sohvan nurkassa. He asioivat pankissa paikan päällä, eivätkä maksa laskujaan netissä. Perhe myös kuvaa pojistaan kotivideoita ilman, että heidän tarvitsisi julkaista kuvia internetiin. He eivät edes käytä internetiä.

Ainoa perheen käyttämä nykyaikainen vekotin on heidän KIA-autonsa vuosimallia 2010. The Toronto Sunin toimittaja vietti perheen kanssa kolme tuntia, ja sai selkeän käsityksen McMillianien meiningistä: Koti näytti hieman vanhanaikaiselta kasettimankkoineen, televisioineen, videonauhureineen ja Nintendon pelikonsoleineen.

Kaiken lisäksi perhe myös pukeutuu kasarityyliin – hiusten takamullettia myöten. He ovat luopuneet Facebook-tileistään ja älypuhelimistaan. Tilalle ovat tulleet kirjojen lukeminen ja perheen kanssa asioista keskusteleminen. He eivät tahdo nähdä sukulaistensa kuvia pelkästään megapikseleinä vaan tapaavat ihmiset kasvotusten. Kaiken lisäksi he näkevät myös ympäristönsä nyt paremmin, kun he eivät vietä aikaansa nenä puhelimessa kiinni.

– Olemme myös läheisimpiä kuin aiemmin, Morgan tiivistää.

Uusimmat