Antaisitko selkäsaunan pojalle vai vanhemmalle? Katso video

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Joskus erilaisissa tapahtumissa näkee riehuvia lapsia, joiden käyttäytymiseen tekisi mieli puuttua, vaikka olisi heille täysin ventovieras henkilö. Yleensä huonostikäyttäytyvät kakarat ovat ottaneet mallinsa vanhemmiltaan, ja kukapa muukaan heidän käyttäytymistään voisi muuttaa kuin kasvattajat itse.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Nyt verkossa leviää video seitsemänvuotiaasta pikkupojasta, joka haukkuu urheilupelissä vastapuolella pelaavan joukkueen fanin. Lapsen suusta lentää kasapäin törkeyksiä ja moni onkin kummastellut, miksi lapsen vanhemmat eivät tuki iltatähtensä suuta. Epäkunnioittava huutelu voitaisiin kaikilla maailman mittareilla tulkita kiusaamiseksi.

Urheilun tulee olla reilua ja toista kunnioittavaa. Siksi esimeriksi otteluiden jälkeen kätellään vastapuolen pelaajat hyvässä sovussa. Vaikka katsomossa saatetaan kohottaa tunteita vastapuolen faneille keljuilemalla, menee videolla öykkäröivän lapsen toiminta yli hilseen. Videon julkaissut Sports Dreams -YouTube-kanava kertoo, että mukula kaatoi lopuksi juomansa toista joukkuetta kannattaneen fanin päälle. Monen mielestä lapsen lisäksi selkäsaunan ansaitsee videon kuvannut nainen, joka ei puutu asiaan vaan nauraa pojan isottelulle.

http://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=zNfGPs-SPoo

Uusimmat