Ihmiselämä viidessä minuutissa – huikea video leviää verkossa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Verkossa julkaistaan time lapse -tekniikalla toteutettuja videoita usein siitä, kuinka kasvit kasvavat, vuodenajat vaihtuvat tai ihmisten kasvot muuttuvat ajan saatossa. Harvoin kuitenkaan pääsee nauttimaan kokonaisesta vanhenemisprosessista yhden videon voimalla.

Kuva: Vimeo
Kuva: YouTube

Anthony Cerniello on luonut taidokkaan esityksen siitä, kuinka naisen kasvot muuttuvat lapsesta vanhukseksi vain viidessä minuutissa. Moni editoinnin saloihin perehtynyt saattaa aluksi hämmentyä videosta, sillä sen toteuttaminen tuntuu lähes mahdottomalta. Salaisuutena on yhden perheen naiset ja muutama animaattori, Colossal-nettisivusto paljastaa.

Anthony ja hänen valokuvaajaystävänsä ikuistivat perheillalliselle saapuneet naiset valokuviin. Kuvasarjaan pääsivät he, kenellä oli mahdollisimman samankaltaiset kasvonpiirteet ja luusto. Lopulliset kuvat muokattiin muistuttamaan toisiaan entisestään. Sen jälkeen animaattorit kokosivat valokuvista jatkumon, joka luo illuusion yhden ja saman henkilön vanhenemisesta.

Uusimmat