Miley Cyrusin kohuvideosta Nicolas Cage -versio – ei herkimmille

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poptähti Miley Cyrusin tuore Wrecking Ball -musiikkivideo on herättänyt runsaasti kohua lastomuudella ja rohkealla tyylillään. Musiikkivideo nousi nopeasti Youtuben katsotuimmaksi, sillä se keräsi 24 tunnin sisällä julkaisustaan 12,3 miljoonaa katsojaa.

Ei ole erityisen yllättävää, että Wrecking Ball -musiikkivideo on saanut jo lukuisia parodiaversioita. Youtubeen on ilmestynyt esimerkiksi lyhyt video, jossa Miley Cyrusin kasvot on korvattu näyttelijä Nicolas Cagen kasvoilla. Yli 3,5 miljoonaa katsojaa alle viikon sisällä kerännyttä parodiaversiota voisi kuvailla yhtä aikaa hervottomaksi ja kammottavaksi.

Miley Cyrus on nopeassa ajassa noussut kiltistä teinitähdestä tuhmaksi popkaunottareksi. Hänen viimeisin esiintymisensä MTV Video Music Awards -tapahtumassa jätti katsojat ihmettelemään, sillä hän oli lavalla lähes alusvaatteisillaan ja kiehnäsi r&b-tähti Robin Thickeä vasten vihjaavaan tyyliin.