Paris Hilton hehkuttaa realitysarjaansa: ”Kaikkien aikojen paras”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hotellisuvun perijätär Paris Hilton tunnetaan myös realitytähtenä, bisnesnaisena, laulajana ja tiskijukkana. Neitokainen on erilaisilla diileillä onnistunut keräämään miljoonaomaisuuden, ja taannoin hänen kerrottiin jatkavan ensi vuonna DJ-uraansa Ibizalla.

Paris Hilton ja Rikkaat Kardashianit -sarjan tähti Kim Kardashian olivat aikoinaan hyviä ystäviä. Paris Hilton pitää kuitenkin omaa Leidit landella -sarjaansa kaikkien aikojen parhaana realitysarjana. Perijätär kutsuu omaa sarjaansa ikoniseksi ja kertoo, ettei hänellä ole aikaa katsoa esimerkiksi Kimin realitysarjaa.

– Mikäli minulta kysytään, The Simple Life on paras realitysarja. Se täytti taannoin 10 vuotta. Sarja on ajaton, ikoninen ja sitä voi katsoa edelleen, Paris Hilton kuvaili Heat-lehdelle.

– Reality-televisio on kovaa työtä, ja Kim on pärjännyt ihan hyvin. En katso realitytelevisiota nykyään, sillä minulla ei ole sille aikaa, tähti kertoi.

Paris Hilton työstää parhaillaan toista albumiaan. Suomalaissukuisen mallipoika River Vilperin kanssa seurusteleva blondi kaunotar on nähty kuluneen kesän aikana lomailemassa ympäri maailmaa.

Uusimmat