Klamydia teki hattutempun

Viihdeuutiset · Stara.fi

Klamydian tuore juhla-albumi XXV on noussut suoraan Suomen virallisen albumilistan kärkipaikalle. Tämä oli yhtyeelle jo kolmas listan paalupaikka peräkkäin, sillä myös edeltävät albumit Rujoa taidetta ja Loputon luokkaretki saavuttivat ilmestyessään listan ykkössijan.

-Jalkapallotermiä käyttäen tuli tehtyä hattutemppu. Tuntuu perhanan hyvältä. Ollaan tahkottu jonkinlaisina lainsuojattomina jo 25 vuotta muuttuvan musakentän keskellä. Se, että levyjä vielä ostetaan ja käydään keikoilla, se pitää meidän koneen käynnissä. Iso kiitos niille joille se kuuluu ja skeptikoille terveisiä, jatkoa seuraa taatusti, sanoo nokkamies Vesku Jokinen.

Uuden XXV-albumin teksteissä liikutaan vakavien asioiden ja hauskanpidon välimaastossa.

Aiheina ovat esimerkiksi kiertue-elämän riemut ja rasitteet, sotaveteraanit, pohjalaisuus ja ystävän menehtyminen liian nuorena. Kuittinsa saavat bändiä matkan varrella kritisoineet. Klamydian levyjä on myyty yhteensä lähes 700 000 kappaletta.

25-vuotisjuhlakiertue käynnistyy 27. syyskuuta Helsingin Circuksesta ja päättyy joulukuussa Vaasaan.