Uuden Jurassic Park -elokuvan nimi paljastettiin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vuonna 1993 ensi-iltansa saanut Jurassic Park lukeutuu kaikkien aikojen menestyneimpiin elokuviin. Steven Spielbergin ohjaamasta ja Michael Crichtonin samannimiseen romaanin perustuvasta seikkailusta nähtiin taannoin elokuvateattereissa 3D-versio.

Jurassic Park -elokuvasarjalle on nyt luvassa jatkoa neljännen osan muodossa. 12. kesäkuuta 2015 ensi-iltansa saavan elokuvan nimen on paljastettu olevan Jurassic World. Elokuvan juoni ja muut yksityiskohdat ovat toistaiseksi vielä hämärän peitossa.

Jurassic World -elokuvan ohjaa aikaisemmin Safety Not Guaranteed -komedian työstänyt Colin Trevorrow, Steven Spielbergin toimiessa tuottajan roolissa. Geeniteknologian avulla henkiin herätetyistä dinosauruksista kertova Jurassic Park -elokuvasarja on tuottanut maailmanlaajuisesti yli 1,4 miljardia dollaria.