Brad Pitt järjesti jymy-yllätyksen häissä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltalainen näyttelijä Brad Pitt kuuluu vaimonsa Angelina Jolien kanssa Hollywoodin tähtikastiin. Näyttelijäkomistus tähditti kesällä ensi-iltansa saanutta World War Z -elokuvaa, josta odotettiin lukuisten tuotannollisten ongelmien vuoksi floppia. Se oli kuitenkin menestys.

Nyt Brad Pitt on yllättänyt häitään juhlistaneen pariskunnan. Tähti oli kuvaamassa Fury-nimistä sotaelokuvaa Iso-Britannian Buckinghamshiressä, ja vietti vapaa-aikaansa paikallisessa Stoke Park -hotellissa. Hääpari Abi ja Daniel Lingwood olivat samaisessa hotellissa, ja sulhanen tunnisti Hollywood-tähden.

– Kaikki alkoi, kun mieheni sanoi Brad Pittin olevan hotellin baarissa, ja että minun pitäisi tulla hänen mukaansa, tuore morsian kertoi Maidenhead Advertiser -verkkosivustolle.

– Brad kertoi ihania asioita, hän onnitteli meitä ja toivotti meille hyvää päivää. Hän halusi ottaa kuvan kanssamme. Hän oli mukava ja sanoi, että näytän hyvältä mekossani, Abi jatkaa.

Näyttelijäpariskunta Brad Pitt ja Angelina Jolie olivat äskettäin otsikoissa kaunottaren rintaleikkauksien takia, kun Jolie poistatti molemmat rintansa huomattavan syöpäriskin takia. Taannoin näyttelijäkomistus osti tulevalle vaimolleen oman yksityiskoneen, jotta pariskunta voisi tavata toisiaan helpommin tulevien elokuviensa kuvausten aikana.