Marianne Kallio paljasti silikonirintojensa synkän taustan

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Kohublondi Marianne Kallio ei ole vielä ehtinyt saavuttaa kovinkaan suurta julkisuutta, mutta hän tekee kuitenkin hiljalleen nousua. Mallina poseerannut neitokainen valotti Staralle hieman muotojensa taustoja.

Realitytähden mallinuraa ovat omalta osaltaan avittaneet naiselliset muodot, joihin hän otti täydennystä silikoneista. Niin moni kuin kyseisen valinnan haluaisikin tuomita, voi implanteille löytyä myös sangen järkevä ja maanläheinen syy.

– Mietin niitä tosi pitkään. Suvussa on todella paljon rintasyöpää ja minulla on siihen sama riski. En ole halunnut aiemmin tulla sen kanssa julkisuuteen, koska se on niin arka aihe. Nuorempana asiasta ei halunnut puhua, kun se oli niin lähellä sydäntä. Lähipiirissä on ollut ihmisiä lähellä menehtymistä, kun syöpä on levinnyt.

– On ollut monien vuosien helvetti katsoa ihmisten kipuja, kun niiden oma elämä kuolee sairauden takia. Päätin, että jos joskus oma rintakudos joudutaan poistamaan, tiedän sitten, että miltä se tuntuu. Olen tottunut leikkaukseen. Mietin, että samalla kroppa on sopusuhtaisempi. Ei mun syy ollut siinä, että olisin kokenut olevani jotenkin pienirintainen.

– On kyllä se olo, että jos oma rintakudos poistetaan, tulee epänaisellisempi olo. Mutta sille ei voi mitään, mikäli niin käy. Onhan moni Hollywood-julkkiskin tehnyt tämän päätöksen. Vaikka joku Angelina Jolie. Harvalle tämän ikäiselle mitään ongelmia tulee, mutta sitä ei koskaan tiedä. Sen takia näitä asioita tulee mietittyä. Vaikka mun rintakudos joskus poistettaisiin, mulla on silti nämä silikonit.

Marianne Kallio kertoi itse Big Brother -talossa, että hänen äitinsä maksoi osan silikonirinnoista. Samalla hän kiisti aiemmin julkisuudessa esitetyt väitteet, joiden mukaan hänen äitinsä olisi maksanut uudet rinnat.

– On hölmöä, että Tallinna-realitysarjan kakkoskaudella väitettiin mun äidin maksaneen silikonit. Mulle laitettiin sanat suuhun. Olin silloin kokematon, ja mua ohjailtiin joka tilanteessa. En voinut olla oma itseni. Se oli aika erikoista. Todellisuudessa sain perinnön ja ostin niillä rahoilla silikonit. Hankin ne itse itselleni. Äiti oli vaan mukana saattamassa leikkaukseen, kun poikaystävä ei päässyt.

Uusimmat