Maailman tylsistynein urheilufani – näinkin voi katsomossa tehdä

Urheiluotteluiden katsomoissa on parhaassa tapauksessa tunnelma katossa, mutta ikävän usein tilanne on kuitenkin toisenlainen. Esimerkiksi Suomessa eri SM-liigajoukkueiden kotikatsomoiden tunnelmissa on valtavia eroja. Nyt verkossa nähdään kuitenkin amerikkalainen fani, jolla taisi olla melko tylsää.

---
---
Kuva: YouTube, ESPN
Kuva: YouTube, ESPN

Kyseessä on Washington Staten ja Stanfordin välisessä ottelussa ESPN-kanavalle tallennettu mies, joka makoilee stadionin penkeillä melko laiskasti. Omaa tunnelmaansa kohottaakseen hän esimerkiksi kaatoi kasvoilleen pussillisen popcornia tietämättä, että kaikki esitetään Yhdysvaltojen kansallisessa televisioverkossa.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.