Grumpy Cat poseeraa jo lehden kannessa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Internetin kautta julkisuuteen noussut Grumpy Cat on keränyt jo runsaasti faneja. Hauskat meemit leviävät etenkin sosiaalisen median parissa nopeasti käyttäjältä toiselle. Kissa on herättänyt runsaasti huomiota myös internetin ulkopuolella.

grumpycat03102013

Nyt Grumpy Cat nähdään ensimmäistä kertaa lehden kannessa. Pahantuulinen kissa poseeraa New York -lehden lokakuun numeron kannessa. Kansikuvajuttu käsittelee muun muassa Grumpy Catin kaltaisia internet-ilmiöitä ja niiden ympärillä pyörivää liiketoimintaa.

Grumpy Cat on todellisuudessa yhdysvaltalaisen Tabatha Bundesenin omistama Tardar Sauce -niminen kissa. Kissa päätyi aikoinaan verkkoon, kun omistajan veli lähetti siitä kuvan vuonna 2012 Reddit-sivustolle. Otuksen pahantuulinen ilme teki siitä sensaation ja tuhansien internet-memejen kohteen.