Kiinalaisten matkaoppaassa 66 sivua käytöstavoista: ”Älä seiso vessanpöntön reunalla”

Matkailu · Terhi Piiroinen

Maailmalla runsaasti matkustaneet ihmiset tietävät, että mikäli osuu aasialaisen turistiryhmän kanssa samaan aikaan lentokentän turvatarkastukseen, voi olettaa porteille pääsemisen kestävän huomattavasti normaalia kauemmin. Tämä johtuu puhtaasti kulttuurieroista ja kielimuurista.

Eniten vaikeuksia tuottaa kommunikoiminen ja se, että länsimaalaiset pelisäännöt saattavat olla aasialaisille vieraita. Nyt tähän on ehkä tulossa muutos tai ainakin parannusta, sillä Kiinan valtion turismista vastaava osasto on laatinut kansalaisilleen 64-sivuisen etikettioppaan, jonka avulla kiinalaisista koulitaan parempia matkustajia.

Daily Mailin mukaan oppaassa kerrotaan muun muassa, että he eivät saa kaivaa nenäänsä julkisesti, hörppiä nuudeleita liian kovaäänisest, viettää kohtuuttomasti aikaa saniteettitiloissa tai jättää jalanjälkiä wc-istuimeen. Lisäksi ohjekirjaan on laadittu maakohtaisia sääntöjä, kuten Saksassa kiinalaiset eivät saa kutsua ihmisiä sormia napsauttamalla – kyseinen tapa toimii siellä vain koiriin.