Kuntosaliäänistä syntyi oikea musiikkikappale – kuulostaako tutulta?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Mainoselokuviin täytyy usein mahduttaa koko tuotteen idea siten, että lopputuloksena syntyvä videopätkä kestää mahdollisimman vähän aikaa. Suuryritykset pystyvät usein herkuttelemaan enemmän mainosvideoillaan, koska tuote on jo tunnettu.

Gillette kuuluu superyrityksiin, jotka tunnetaan kaikkialla maailmassa, ja jonka markkinointiosasto kunnostautuu näyttävillä mainoksilla kerta toisensa jälkeen.

Nyt Gillette hyödyntää YouTubessakin suosittua musiikintekotyyliä, eli loop-tekniikkaa, jossa synnytetään erilaisia ääniä siten, että lopputulos muodostaa tarttuvan rytmin ja sävelkulun. Pääosaan nousevat kuntosalilla treenaavat miehet ja heidän siellä tuottamat äänensä. Video on huippuammattilaisten käsialaa.