Guillermo Del Toro ohjasi Simpsonit-tunnarin – näyttävä tulos

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Huippusuosittu Simpsonit-animaatiosarja aloitti taannoin Yhdysvalloissa jo 25. tuotantokautensa. Taannoin tuottajat paljastivat, että yksi sarjan hahmoista tulee menettämään henkensä kuluvan kauden aikana.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Lukuisat näyttelijät, muusikot ja muut julkkikset ovat vierailleet Simpsonit sarjassa sen yli 20-vuotisen historian aikana. Nyt muun muassa Pan’s Labyrinth-elokuvan ja kesällä ensi-iltansa saaneen Pacific Rimin ohjaaja Guillermo Del Toro on puolestaan luonut animaatiosarjan Halloween-jaksolle oman alkuintronsa.

Youtube-sivustolla nähtävä animaatio sisältää lukuisia viittauksia niin Guillermo Del Toron omiin tuotoksiin kuin muihinkin kauhuklassikoihin. Osansa saavat esimerkiksi zombiet, Stephen King ja Pan’s Labyrinth.