Jenni Vartiaisen levy meni tiukoille: ”Viimeinen viikko oli aika kauhea”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Suosikkilaulaja Jenni Vartiaisen uusi albumi niitti odotetusti menestystä heti ilmestyttyään. Pitkään ja hartaasti työstetyn levyn valmistelu meni kuitenkin yllättävän tiukoille, kun flussa ja unenpuute astuivat mukaan kuvioon.

– Se viimeinen viikkohan oli aika kauhea. Tultiin kipeäksi ja meidän päivien pituudet oli Jukan kanssa ihan naurettavia. Sellaisia minimissään 16-tuntisia päiviä viikkotolkulla, eikä siinä todellakaan paljoa nukuta. Se alkaa mennä jo vähän yli, Jenni Vartiainen kertoi Staralle.

– On todella hurjaa tehdä tässä olotilassa tärkeät päätökset, mutta kun menee ikään kuin sellaiseen humalatilaan, kulkee vaistojen varassa ja lopputulos on kuitenkin oikea.

– Minä sinua vaan -biisi äänitettiin lauantai-iltana, kun olin saanut flunssan siihen kuntoon, ettei se kuulunut niin pahasti. Tuotanto tehtiin sunnuntain aikana ja maanantaina albumi lähti painoon. Se oli todellinen viime hetken vääntö, mutta ehdottomasti oikea juttu.

Vartiainen arvostaa pitkää levyntekoprosessia. Siinä materiaalia on mahdollisuus maistella, ja kuulostella rauhassa kappaleiden oikeaa paikkaa. Kun kaikki on kulkenut kertaalleen oman mankelin läpi, voi tuloksen paljastaa ilman paineita suurelle yleisölle.

– Ne hetket, miten biisit tulevat ovat usein hyvin hämmentäviä. Joskus se on sellaista nieleskelyä, ettei millään meinaa tulla. Usein ne biisit eivät edes päädy levylle. Ne jäävät, mitkä tulevat luonnollisimmin ja hengittävät. Meilläkin vanhimmat biisit ovat puolitoista vuotta vanhoja ja me edelleenkin jaksetaan kuunnella niitä ja innostua. Se on aika hyvä mittari, popkaunotar totesi.