Nainen lihotti itsensä 108-kiloiseksi miehen takia – sitten tuli ero

Lifestyle Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Jotkut miehet nauttivat isokokoisista naisista, ja he saattavat jopa innostua siitä, kun tyttöystävä lihottaa itsestään entistäkin muhkeamman. Lontoolainen Cassie Payne luuli löytäneensä elämänsä miehen, kun poikaystävä hyväksyi hänen kurvinsa.

66-kiloinen nainen antoi kilojen karttua, koska hänen rakastajansa selvästi kannusti lihomiseen. Neljän vuoden suhteen aikana 26-vuotiaan Paynen paino nousi 107 kiloon asti ja vaatekoko harppasi useamman koon suuremmaksi. Kaikki ei kuitenkaan ollut aivan sitä, miltä näytti.

Cassie sai nimittäin tietää miehen pettäneen häntä ainakin kahdeksan naisen kanssa – ja kaikki heistä olivat normaalipainoisia. Suklaata, sipsejä ja keksejä ahminut nainen erosi välittömästi miehestä ja aloitti dieetin. Tällä hetkellä brittineito painaa 57 kiloa.

– Olin järkyttynyt, että hän oli ollut uskoton, mutta suurin isku kasvoihin oli se, että muut naiset olivat laihoja, kertoi Cassie Payne Daily Mail -sivustolle.

Payne tapasi eksän vielä eron jälkeen, kun neito oli hyvännäköisenä yökerhossa juhlimassa. Entinen poikaystävä ei ollut tunnistaa säteilevää naista, ja yritti lämmitellä välejä. Payne kertoi torjuneensa yrityksen ja kävelleensä pois. Hän on omien sanojensa mukaan kiitollinen siitä, että myrkyllinen suhde päättyi.