Nainen, näin onnistut seksilelujen ostamisessa: ”Tajunnanräjäyttävä rakkauden sauva”

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Seksilelut piristävät sekä pariskuntien että yksinään asuvien naisten elämää. Vaikka keinotekoiset kumppanit eivät peittoakaan aitoja rakastelunautintoja, voi eroottisen välineen avulla saavuttaa helposti pientä omaromantiikkaa. Minkälainen lelu on sitten paras?

Eroottisia välineitä on yhtä moneen makuun kuin on naisiakin. Toiset pitävät mahdollisimman aidon näköisistä ja tuntuisista dildoista, kun osa vannoo nopeasti tärisevän pikkupupun nimeen. Jotkut eivät voisi elää ilman tajunnanräjäyttävää rakkauden sauvaansa, joka on varustettu seitsemällä eri värinällä.

The Stir-julkaisu muistuttaa, että seksilelujen ostamisessa lienee tärkeintä oman kehonsa tunteminen. Ensiksi kannattaa miettiä, onko välinettä tarkoitus käyttää yksin vai partnerin kanssa. Myös erilaiset ominaisuudet on hyvä ottaa jo ennen ostovaihetta mietintään. Harkintaa vaativat esimerkiksi ne seikat, että pitääkö lelun kestää vettä ja paljonko siihen tarvitsee paristoja. Entä saako väline pitää ääntä vai pitääkö sen olla salaisen hiljainen?

Myös muotokieli on ratkaisevassa asemassa, sillä siinä missä toiset naiset suosivat jättikokoisia meisseleitä, tahtovat jotkut tyydyttää tarpeensa pienellä ja somalla välineellä. Minikokoisia vibraattoreita on helpompi kuljettaa mukana, kun taas suuret sauvat säilyvät helpommin kotona. Mikäli tuotetta ei mahdollista nähdä tosielämässä, kannattaa ennen ostopäätöstä tutustua lelusta kirjoitettuihin arvosteluihin, joita löytyy ainakin suurempien nettikauppojen sivustoilta.

Mikäli nainen on allerginen esimerkiksi lateksille, ei hänen varmaankaan kannata hankkia seksilelua, joka sisältää kyseistä ainetta. Dildoja on olemassa vaikka millä materiaalilla varustettuna. Osa leluista on jopa niin kauniita, että niitä on sääli pitää lukkojen takana piilossa. Esimerkkinä mainittakoon lasiset ja kullatut sauvat.

Varsinainen käyttötarkoitus määrittelee lopulta sen, että onko tarkoituksena ostaa pelkästään klitoriksen kiihottamiseen tarkoitettu vibraattori vai haluaako jotain hieman syvällisempää. Joissakin välineissä on yhdistettynä monta eri hyötytarkoitusta, joten mikäli tahtoo kaiken kattavan setin, kannattaa siihen myös sijoittaa kerralla enemmän.

Seksilelujen hintalappu saattaa nousta helposti korkeaksi, sillä huippumerkkien tarjoama laatu myös maksaa. Lisäksi välineen ostamisessa kannattaa muistaa mahdollisten pattereiden ja puhdistusaineiden hankkiminen, jotta uuden lelun testiajo ei pääty jo ennen kuin ehtii alkaa. Mikäli oma budjetti ei riitä lempilelun hankkimiseen, kannattaa pyytää sitä lahjaksi. Vaihtoehtoisesti ystäviä voi ilahduttaa seksikaupan lahjakorteilla.