Rihanna julkaisi maistiaisia tulevasta

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Rihanna on paitsi maailmaa mullistava poptähti, myös muoti-ikoni, jonka uusimmat tyylivalinnat kiehtovat suurta yleisöä. Tähti on hyödyntänyt suosionsa muun muassa River Island -vaatemallistoja suunnittelemalla.

Nyt neitokainen on julkaissut Instagram-blogissaan otoksia tämän talven mallistosta. Kreikassa kuvatuissa otoksissa Rihanna nähdään esimerkiksi kukallisessa toppi ja caprit -yhdistelmässä sekä tummassa pitkässä mekossa. Rihannan tavaramerkki tuntuu olevan tänä syksynä punatut huulet ja tummanpunaiseksi maalatut kynnet.

R&b-artistina uransa aloittanut Rihanna on laajentanut vuosien aikana repertuaariaan danceen ja popmusiikkiin. Neitokainen on myynyt uransa aikana yli 30 miljoonaa albumia ja 120 miljoonaa singleä. Tähden maailmanlaajuinen menestys on tehnyt hänestä maailman tuottoisimpiin lukeutuvan artistin.