Salma Hayek on todellinen seksipommi – ei peitellyt muotojaan kuvauksissa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Latinokaunotar Salma Hayek on lukeutunut Hollywoodin suosituimpiin naisnäyttelijöihin jo 1990-luvulta asti. Tähti valittiin taannoin Guyism-sivuston listauksessa maailman seksikkäimmäksi yli 40-vuotiaaksi näyttelijättäreksi päihittäen muun muassa Halle Berryn ja Sofia Vergaran.

47-vuotias kaunotar kuvaa parhaillaan Yhdysvaltain Malibussa Make Love Like An Englishman -elokuvaa, jota tähdittää myös Pierce Brosnan. Salma Hayek on elokuvassa jälleen mukana seksipommin roolissa, ja hänet onkin kuvattu kulisseissa varsin rohkeissa vaatteissa.

Latinotähti on nähty kuvauspaikalla povekkaana avonaisessa valkoisessa paidassa ja mustassa lyhyessä hameessa, joka on toisinaan paljastanut kameroille lähes enemmän kuin olisi tarkoitus. Tuulenpuuska nimittäin nosti yllättäen hänen mekkoaan.

Meksikolaissyntyinen Salma Hayek muistetaan rooleistaan elokuvissa kuten Desperado, Frida ja Oikeesti Aikuiset. Hayek paljasti taannoin olleensa Yhdysvaltoihin muuttaessaan laiton maahanmuuttaja. Ranskalaisen miljardööri Francois Henri Pinaultin kanssa naimisissa oleva Hayek synnytti parin yhteisen Valentina-tyttären vuonna 2007.