Rihanna julkaisi itse omat alastonkuvansa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Barbadossyntyinen laulajatar Rihanna joutui taannoin useiden murtoyritysten kohteeksi Los Angelesissa, joten hän päätti muuttaa New Yorkin Sohossa sijaitsevaan 14 miljoonan dollarin arvoiseen ja 427 neliömetrin kokoiseen luksusasuntoon. Hänen länsirannikon asuntonsa on parhaillaan myynnissä.

Nyt Rihanna nähdään poseeraamassa GQ-lehden rohkeissa kuvissa, joihin hän on riisunut itsensä kokonaan alastomaksi. Itse verkossa julkaisemissaan kuvissa Rihanna poseeraa nakuna käärmeen kanssa.

25-vuotias Rihanna on julkaissut uransa aikana seitsemän studioalbumia. Tuorein on viime vuonna ilmestynyt Unapologetic-albumi, jossa poppari duetoi muun muassa eksänsä Chris Brownin kanssa. Levyn julkaisun jälkeen Rihanna teki massiivisen maailmankiertueen, joka päättyi lopulta Helsinkiin. Kiertueen jälkeen Rihanna on keskittynyt pääasiassa lomailemiseen.