Lindsay Lohan retkahti taas päihteisiin?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Näyttelijä Lindsay Lohania koskevat uutiset ovat keskittyneet tänä vuonna lähinnä neitokaisen käyttämiin päihteisiin tai niistä eroon pääsemiseen. Nainen lopetti taannoin 90 vuorokautta kestäneen viroitushoitojaksonsa.

Nyt Lindsay Lohanin pelätään kuitenkin olevan hairahtamassa takaisin vanhoille teilleen. Star-lehden mukaan tähti on viime aikoina tavattu usein juhlimassa ja juomassa huonokuntoisena suuria määriä alkoholia. Näennäisen raitistumisensa jälkeen Lohanin väitetään olleen jälleen tuttu näky newyorkilaisissa ja losangelesilaisissa yökerhoissa.

Vieroitushoitojakson jälkeen Lindsay Lohanin kerrottiin esiintyneen julkisuudessa usein henkilökohtaisen raittiusvalmentajan seurassa. New Yorkissa mallina työskentelevän Ali-siskonsa kanssa. Taannoin näyttelijättären Michael-isä totesi synnintuskissaan aiheuttaneensa avioerolla Lohanin sekoamisen.